Toimijasta

Andwood on perheyritys, jonka on perustanud Andres Vaikre yhdessä puolisonsa Ene Vaikren kanssa.Andres Vaikre on opiskellut puunjalostusta sekä työskennellyt huonekalupuuseppänä. Yrityksen päätoimialana on puunjalostustuotteiden valmistaminen.

Andwood aloitti ruotsalaisen Markslöjd AB-n yhteistyökumppanina. Andwood jalosti Markslöjdille adventtikynttilänjalkoja. Vuosina 2001-2008 valmistettiin huonekalujen osia monelle suomalaiselle, ruotsalaiselle ja norjalaiselle toimijalle (mm Formfin Møbler, Kvaerner Masa-Yards, Isku Interior, Balzaw-Beskow, Neiser).

Viime aikoina Andwood on panostanut alihankkeiden sijaan omien brändituotteiden kehittämiseen. Syynä siihen muutokseen oli osittain vuonna 2008 alkanut yleinen taloustaantuma. Sinä aikana yrityksen päätuotannoksi kehittyivät korkealuokkaiset hautaustarvikkeet – tuhkauurnat. Siinä vaiheessa Andreksen käsin valmistui ensimmäinen uurnamalli, Sofia-uurna, jota seurasi monta mallia – Somnus, Amfor, Vase, Mary, Boheme ja Sanctus. Ne mallit muodostavat nykyisin hienon ja muistettavan uurnien kokoelman.

Andwoodin päämääränä on tarjota asiakkailleen laadukkaita ja korkealuokkaisia hautaustarvikkeita – uurnia –, panostaen täten asiakkailleen tarjottavien palvelujen laatuun. Andwoodin visiona on tulla erääksi tunnetuimmaksi korkealuokkaisten uurnien tuottajaksi ja markkinoijaksi Pohjoismaissa.